Italialainen Isabella Leonarda (1620–1704) oli aikansa tuotteliaimpia säveltäjänaisia. Vaikutusvaltainenperhe ja elämä luostarissa olivat 1600-luvulla lähes ainoita asioita, jotka mahdollistivat naisille säveltäjän ammatin, ja Leonarda hyötyi molemmista. Hän meni 16-vuotiaana kotikaupungissaan Novarassa ursuliiniluostariin, jossa asui koko loppuelämänsä ja jossa hänellä oli korkeita virkoja. Korkean asemansa takia hän pystyi todennäköisesti käyttämään muita nunnia enemmän aikaa säveltämiseen. Leonardan musiikillisesta kasvatuksesta ennen luostaria ei tiedetä mitään, mutta hän luultavasti sai jonkinlaista opetusta perheensä vaikutusvaltainen aseman takia. Luostariin päästyään hän sai perinteistä kontrapunktiopetusta ja myöhemmin myös opetti musiikkia muille nunnille, jotka puolestaan esittivät hänen musiikkiaan.
Leonarda julkaisi paljon hengellistä musiikkia, mutta oli tiettävästi myös ensimmäinen nainen, joka julkaisi instrumentaalisonaatteja. Hänen sonaattinsa numero 12 on ainoa sonaatti sooloviululle ja continuolle. Tiukkaan kontrapunktiin nojaamisen lisäksi sonaateissa on osia, jotka jättävät esittäjälle suuren vapauden improvisaatioon.
Leonarda sanoi, ettei säveltänyt saadakseen maallista kunniaa, vaan jotta ihmiset tietäisivät, kuinka omistautunut hän oli Neitsyt Marialle.

Teksti: Mari Viluksela